Syksyn ensimmäinen kuvausviikonloppu tarjosi muutamia kuvia kyyhkyn -ja vesilintujenmetsästyksestä. Viikonloppuun lähdimme hyvillä odotuksilla. Samalla päättyi pitempi tauko metsästyksestä ja sen kuvaamisesta. Perjantaina oli ohjelmassa kohdistusammuntoja ja ketun pillitystä tuloksetta kylläkin.

Lauantaina aamulla starttasi kyyhkynmetsästys, mutta aktiivisesta ruokinnasta huolimatta kyyhkyt eivät lennelleet. Vesilintujenmetsästys alkoi puolestaan päivällä perinteisesti kello 12. Vesisateessa aloitimme sorsajahdin. Saalista ei saatu, mutta näköhavaintoja saimme noin 15 sorsan parvesta. Illalla veislinnustusta jatkoimme kuvastamalla ja houkutuspilliä käyttämällä. Ennen pimeää saimme saaliiksi yhden kuville tulleen tavin. Sorsiakin oli paikalla, mutta pysyttelivät liian kaukana.

Sunnuntaina-aamu lähti käyntiin kyyhkyjenmetsästyksellä. Tämän jälkeen vielä pistäydyimme katsomassa vesilintuja, mutta näköhavinnot jäivät pariin telkkään. Tavoitteenamme oli kuvata viikonlopun aikana kaksi videota, mutta molemmat jäivät hieman hiljaisempien lentojen takia laihaksi, joten jatkamme kuvauksia parin viikon kuluttua. Toivottavasti silloin luontoäiti olisi puolellamme ja saisimme tallennettua pari lisätilannetta videoihimme.

Kiväärin kohdistusta syksyä varten.
Kiväärin kohdistusta syksyn kanalintujahteja varten.
Kyyhkynmetsästys
Lauantaiaamun kyyhkysaalista.
Kyyhkynmetsästys
Kyyhkysaalista.
Vesilinnustusta
Vesilinnustusta ruskamaisemissa.
Vesilinnustusta
Vesilinnustusta syksyisissa maisemissa.
Kyyhkynmetsästys
Kyyhkynmetsästys jatkui sunnuntaiaamuna ja saalista tuli yhden kyyhkyn verran.
Vesilinnustusta
Houkutuskuvien laittamista.
Vesilinnustusta
Vesilinnustusta lauantai-iltana ja illan saalis.
Vesilinnustusta
Vesilinnustusta.
Kommentoi: